Eero Linna: Tappaja ei kysele kelloa (Dekkari-sarja #1/1975)
Kirja: Tämä on se ainut Dekkari-sarjan teos, mistä selviää kirjailijan nimi, joten sillä mennään, että loputkin ovat hänen käsialaansa. Toisaalta, mistä näistä tietää, kyseessä tietty voi olla salanimikin eikä ikinä tulla saamaan selville kuka ja mitä.
Ihastuttava kotikutoisuuden ja harrastelijamaisuuden tunne näissä Karkirin julkaisussa aina on. Vähän sellainen halvalla ja nopeasti tehdyn tuntu. Minua tuollainen kyllä viehättää.
Mutta harvinaisen brutaaleja kohtauksia tässä on, niin brutaaleja ja graafisia, että yllättävää löytää sellaisia 70-luvun teoksesta. Toisaalta, mukana on myös roppakaupalla homofobiaa, että selkeästi tämä on 70-luvun lapsi. Hienosti myös tekstinikkari on saanut tuotua kirjailijan luomisen tuskan julki, satavarmasti omakohtaisia kokemuksia avaa siinä. Parempaa kotimaisesti tuotettua kioskiviihdettä siis.
Sujuva ja nopea lukaista tämä oli, olisi näitä enemmänkin voinut lueskella kuin nämä muutamat. Toimitukselliset sivut tässä antavat ymmärtää, että enemmänkin oli suunnitelmissa, mutta joko voimat tai rahat tai luovuus loppuivat. Ilmeisesti sarjan ensimmäistä teosta ainakin joku numero myytiin, sillä tähän numeroon on koottu lukijoiden palautteita.
Kansi: Harvinaisen väkivaltainen valokuva, en osaa oikein sanoa, että onko lavastettu vai varastettu jostain elokuvasta. Tissi saatu kuitenkin vilahtamaan, joten perimmäisen kammarin pojat varmasti bongasivat tämän kioskilta.
Eikä tässä toisessa tulemisessakaan tuo sarjan pääkallopistooleineen-logo miellytä silmää yhtään enempää.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää