Wesley
Nicol (oikea nimi: Harri Kuusa): Nikkeliä ihmislihaan (Sinetti-kirja
#1 (1963))
Kirja: Wesley Nicol on oikeasti Harri Kuusa ja tämä on miehen ainoa
julkaistu romaani. Lisäksi tämä on Kanervan kustannusliikkeen ainoa
Sinetti-kirja-sarjassa julkaistu kirja. Pelkkää ainutlaatuisuutta siis.
Ainutlaatuisena pidän myös kirjan kokoa, sympaattinen A6 ja sivuja 104.
Ilmeisesti kirjassa alunperin oli sarjan nimen mukaisesti sinetti, joka
piti murtaa ennen lukemista. Tässä minun löytämässäni kappaleesta
sinetti oli jo murrettu. Pikkaista hankaluutta ja kansien repeilyn uhkaa
aiheutti kirjan nidonta: yksi niitti nidottuna keskelle ja taitosten
läpi.
Tarina tapahtuu tuntemattomaksi jäävässä englantia puhuvassa paikassa,
jossa Richard Rauta niminen yksityisetsivä toheltaa.
Rauta on sadisti joka totuuden ottaa esille vaikka kiduttamalla, eikä
epäröi ampua naista hengiltä ja selittää sen teon itselleen että, "vahinko
hei, ei se mun vika ollut".
Koko sessio alkaa kun Rauta löytää sateesta naisen, sitten tulee kolari
ja sitten Rauta kolhitaan päähän vähän joka käänteessä. Lisäksi mies
polttaa ketjussa ja on muutenkin vastenmielisen oloinen olento.
Edes lievää huvittuneisuutta tämä ei saanut aikaan.
Kansi:
Kohtuullisen karu. Ei kuvaa, vain kömpelöä suomea. "Wesley Nicol on
luonut ainutlaatuisen SHOKKIROMAANIN - tässä ensimmäinen!". Kanervan
Kustannusliike julkaisi myös Seikkailujen maailma lukemistoa jonka logo
oli tuolla tämän kirjan nimen fontilla tehty. Jotenkin sain jostain
nettisivustolta kuvan, että tämä olisi jäänyt jotakuinkin Kanervan Kustannusliikkeen
viimeiseksi julkaisuksi. Voi voi.
Minä sanon:
Palone
Jotain
lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
:
Lue jo!
:
Kannattaa harkita, lukemista
:
Ihan jees
:
Jos ei parempaa luettavaa ole
:
Vaikka juurihoitoon ennemmin
:
Vältä kuten syöpää
|