Johann
Carlsberg (oikea nimi: Antti-Erkki
Vilhonen): Turisteja haudan takaa (Silmä-sarja (1971))
Kirja: Jopas
oli harvinaisen rasistinen kirja.
Oikein yllätti minutkin, joka sentään pidän
itseäni sellaisena, joka on lukenut
jo vähän kaikenlaista. Mutta tämä, tämä
yllätti. Harvoin tulee luettua kirjoja,
joissa suhtaudutaan erilaisiin kulttuureihin ja heidän
kaupunkeihinsa,
elinoloihinsa, pukeutumiseen ja aivan kaikkeen (naisia lukuunottamatta)
näin
negatiivisesti.
Mutta kuitenkin, noin kerronnallisesti ja juonellisesti tämä
oli ihan toimiva
teos. Ensimmäisen kerran näemmä lukenut vuonna 1989 ja
siitä ei ollut jäänyt
mitään mielikuvia, taitaa olla, että silloin saanut
tätä loppuun asti
kahlattua, mutta nyt, varttuneempana tämän kyllä luki
ihan loppuun asti.
Mukavan vauhdikas, sopivasti seksiä ja turskahduksia
väkivaltaa. Ihan toimiva
kotimainen seikkailukertomus, jossa päähenkilönä on
kirjailijan nimen omaava
lehtimies.
Tuon nimen, Johann Carlsberg, takaa löytyy Antti-Erkki Vilhonen,
joka näyttää
nykyään asuvan Salossa. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee
se, että miehen
meriittilistalta löytyy noin sata pienoisromaania Kolmiotuotteelle
(ettei vain
olisi kyseessä kuitenkin Kolmio-Kirja) 1975-1977
nimimerkeillä Helena Markkula
ja Anne Vilja. Oikea senttari siis!
Kansi: Koko
Silmä-sarjalla on yhtenevä keltainen ulkoasua sekä
yhtenevästi kannessa nuo
mutristelevat silmät sekä alalaidassa tuo slogani "Ota
tämä! Vauhtia ja
jännitystä kannesta kanteen!". Pidemmän elinkaaren
olisin kyllä sarjalle
suonut kuin nämä viisi, mutta minkäs teet.
Kuvassa istuu alaston blondi keväisen hautuumaan penkillä
punaiset kukat
käsissään, katsellen kutsuvasti kameraan. Ketä
blondi kutsuu? Muita alastomia
hautausmaan käyttäjiä? Paremmin tuo kuva olisi
kyllä sopinut jonkin kauhukirjan
kanteen, sillä jotain aavemaista tuosta kuvassa on. Mutta yksi
pallo lisää
noista tuijottavista silmistä ja tisseistä.
Minä
sanon:
Palone
Jotain
lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa
harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei
parempaa luettavaa ole
: Vaikka
juurihoitoon ennemmin
:
Vältä kuten syöpää
|