Rikoscocktail
#1/2000
Kirja: KarPrint
ei taida
työnantajana olla niitä parhaimpia. 2015 mm. tuomittu
näemmä maksamaan
työsuojelurikkomuksesta korvauksia. Mutta paljon tuo on
kustantanut ja
kustantaa edelleen kaikenlaista.
Yksi KarPrintin lyhytikäiseksi jääneistä
julkaisuista oli tämä 2000-luvun
alussa pari numeroa elänyt kotimainen novellikokoelma.
Sääli sinänsä, sillä
nämä novellit olivat kotimaista käsialaa. Ei nyt ihan
omilla nimillään kehdattu
julkaista, mutta kotimaista kuitenkin. Eikä novellikokoelmia
ikinä ole tarpeeksi.
Varsinkin näitä edukkaita kokoelmia pitäisi
ilmeistyä vieläkin. Siinä olisi
oiva ponnistusmedia aloitteleville kirjailijoille. Mutta ei taida olla
Suomessa
seikkailumieltä moisen julkaisun aloittamiseen. Itse voisin
sellaista
kustantaa, kyllä, mutta ei oikein tuo talous anna periksi
painokustannuksille,
että saisi edes yhden ulos.
Seuraavassa lyhyet kommentit julkaisun novelleista.
- Samuel Pulp: Liha on heikko -
luoti kuolemaksi: Ihan pätevä
salapoliisiseikkailu. Vähän samaa henkeä kuin Vareksessa
mutta vähemmän
baarissa istuskelua ja tyhjänpäiväistä
filosofointia. Nopea ja sujuva hyvä.
- Harri Härö: Tappavaa Romua:
Vähän veikkaan,
että tuonkin salanimen taakse kätkeytyy se sama kaveri kuin
tuon ensimmäisen
novellin taakse. Kovasti samanhenkinen kuin ensimmäinenkin
novelli. Eli hyvä ja
mielellään luettava tämäkin oli.
- P. K. Mannonen: Kamikaze-Huttusen
viimeinen keikka: Tämä nimi sitten taas
saattaakin koostua oikeista nimeosasista. Mutta ihan jees
veijari-novelli tämä
oli. Vähän hosuttu loppu, pahasti kiirehditty.
- ?: Kultakuume - tappava tauti
- ?: Atom Unit - Kalavelatkin on maksettava:
Ilmeisesti saman henkilön kirjoittamat novellit. Ainakin sama
päähenkilö
molemmissa. Ja yhtä kömpelöitä, surkeita
lauserakenteita ja välimerkkien
aiheuttamaa vaikealukuisuutta täynnä. Ihan hyvä, ettei
ole nimeään julkaissut.
Saisi vieläkin hävetä kun joku tunnistaa.
Kansi: Iso pyssy
ja Pamela
Andersson kannessa sekä luettelo kokoelman tarinoista. Ja
täysin mystinen
iskulause alareunassa "Kauhun kimara on nieltävä viimeiseen
pisaraan". Mikä helvetin kauhun kimara?
Mutta periaatteessa yksinkertainen ja iskevän punainen kansi.
Herätti huomion
lehtipisteessä sen verran, että itsekin sen siellä
huomasin ja ostin.
Etukannen sisäpuolella on jopa tilauskuponki lehdelle. Ilmeisesti
joku varoitti
minua lehden tilaamasta, kun en kuponkia ollut postittanut. KarPrintin
maine
oli kiirinyt ja esti tilaamasta.
Minä
sanon:
Palone
Jotain lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa
harkita,
lukemista
: Ihan
jees
: Jos ei
parempaa luettavaa ole
: Vaikka
juurihoitoon
ennemmin
:
Vältä kuten
syöpää
|