Kioskikirjallisuus

Murhanhimoinen kääpiö (Tarkastaja McCormick #12/1965)
Kirja: Tämä on ainoa lukemani ja omistamani McCormick, joten on vaikea sanoa, kuinka hyvin se edustaa sarjaansa. Monta vuotta se kesti ennen kuin tämäkin tuli luettua.
No, joka tapauksessa G-mies McCormick on lähetetty Floridaan selvittämään Yhdysvaltain kongressin senaattorin tyttären kidnappausta. Siinä sivussa hän joutuu selvittelemään myös paikallisen muusikon murhaa. Murhattu muusikko kun sattui seurustelemaan kidnapatun tytön kanssa. Hommansa McCormick hoitaa tunnollisesti. Tielle asettuu pari muusikonrenttua, kuubalaistaustainen huumediileri (joka muusikonrentulle ainetta välitti) ja mustasukkainen ex-poikaystävä.
Meno on aika kilttiä. Seuraa muutama nyrkkitappelu ja pientä ammuskelua. Välillä kuulustellaan epäiltyjä, ollaan huolissaan ajan kulumisesta, mutta viime hetkillä saadaan juttu ratkaistua. Onpa tarina saatu sivuamaan nuorison kapinointia ja kylmää sotaakin, mutta kepeää ja yksinkertaista höttöä se kuitenkin on. Tosin ihan viihdyttävää ja sujuvasti etenevää höttöä.
McCormick vaikuttaisi olevan hyvin tunnollinen virkamies. Muutamaa jutun alkupuolella nautittua drinkkiä lukuun ottamatta hän ei juopottele. Hän kohtelee naisia asiallisesti, ja jopa osoittaa myötätuntoa kidnapatun tytön äitiä kohtaan. Lopussa päästään sänkyyn …nukkumaan. Ja on tarinassa opetuskin. Kiltit tytöt eivät seurustele epämääräisten hamppareiden kanssa.
Suomennos: Teksti oli sujuvaa, eikä käännös haitannut tarinan seuraamista. Jotkut ilmaisut piti erikseen tarkistaa ennen kuin ne avautuivat minulle. Sen verran vanhahkoja ilmauksia olivat, mutta nähtävästi tällaisistakin tarinoista oppii jotain uutta. Kirjan nimi sen sijaan lupaa liikoja. Alkuperäinen nimi ei ainakaan minun saksallani käänny murhanhimoiseksi kääpiöksi, eikä sellaisia tarinastakaan löydy. Olisikin hauska tietää, oliko suomentajalla tarinan nimen käännöksen suhteen vapaat kädet vai edellytettiinkö sen kohdalla jotain todella raflaava. Yksi pallukka pois liikoja lupailevasta nimestä (toisaalta noin hyvästä nimestä olisi voinut antaa yhden lisääkin, mutta nyt kävi näin).
Kansi: Kannessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä kurvikkaaseen, punapukuiseen naiseen. Seuraavaksi ehkä tarinan nimeen, joka vasemmassa reunassa mukailee naisen vartalon muotoja. Jos katsojalla enää näiden jälkeen riittää mielenkiintoa, huomaa hän naisen takana kannen alanurkassa tylynnäköisen miehen hiplaamassa isoa pyssyä. Onko hän mustasukkainen naisen saamasta huomiosta? Sisältyykö aseeseen jotain symboliikkaa? Vai toimiiko nainen houkutuslintuna ja huomion keskittyessä häneen, mies pamauttaa katselijan hengiltä? En tiedä. Hämmentävää sikälikin, ettei kannella ole tarinan kanssa mitään tekemistä. Kansi kuitenkin toimii, koska minäkin kirjan (lehden?) ostin. Lisäksi pidän kannen väreistä.
Minä sanon:

Jussi Mäkinen