KirjallisuusPäivityksetArviotLinkitYhteydenototKiitos

#ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖ

Donald Hamilton: Kaikki on sallittua (Manhattan-kirja #2 (1964))
Kirja:
Tässä teoksessa Donald Hamilton esitteli vakooja/salamurhaaja Matt Helmin, koodinimeltä "Eric". Alun perin kirja julkaistiin vuonna 1960, vain viisitoista vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen joten oli enemmän kuin loogista, että juuri tuossa ihmiskunnan viimeisessä suuressa seikkailussa Matt Helm oli operoinut ennen asettumistaan perhe-elämän onneen.
Ja tuosta asetelmasta alkaa tämä joka myös korkkaa 27 kirjaa pitkän sarjan. Kuulemma myös kahdeskymmeneskahdeksas Matt Helm kirja on olemassa, nimeltään "The Dominators", ja sitä kuulemma säilytetään UCLAn kirjastossa. Tiedä sitten, onko tuo totta ja tiedä sitäkään, että ollaanko ko. kirjaa koskaan julkaisemassa. Suomessa mainituista 27 Matt Helmistä on julkaistu 17 joista suurin osa tässä Vaasan kerrassaan loistavissa Manhattan kirjoissa. Oliona joka tykkää lukea kirjat siinä järjestyksessä kun ne on alun perin julkaistu, on ilahduttavaa havaita, että varsin uskollisesti kaikki alkupään Helmit on julkaistu. Ei tosin ihan siinä järjestyksessä, kun Hamilton ne kirjoitti, mutta kuitenkin.
Selaillessani Matt Helm aiheisia sivustoja, törmäsin usein väittämään, että Matt Helm on hyvin paljon samanlainen kuin Donald Hamilton oli. Että Helmin kiinnostuksen aiheet olivat samantapaiset kuin Hamiltonin eli metsästys, valokuvaus, reipas ulkoilmaelämä. Kaikenlaista.
Hyvä kirja tämä oli, kerrassaan loistava. Esittää vakoilijan puuhan kovaksi keitetyssä muodossa, ei yhtään sellaista herrasmiehistelyä kuin James Bond on. Matt Helmiin verrattuna James on vain nolo lelu. Sen verran raa'an realistisemman tuntuista tämä oli. Epäilemättä vakoilijan ammatti ei ole aivan sovelias perhe-elämään josta seurauksena Helmin vaimo ottaa ja lähtee suhteesta pois. Lisäksi olen valmis uskomaan, että vakoilijan ammatissa kohtaa paljon harmaita alueita, alueita, joissa kaikki ei ole aivan itsestään selvää, musta-valkoista.
Tylyä meininkiä, vihaa, raivoa, viatonta seksiä, väkivaltaa kun väkivaltaa tarvitaan unohtamatta uskottavan oloista vakoilija/salamurha toimintaa. Juuri sitä mitä kasvava teini vuonna 1988, 18-vuotiaana tarvitsi. Muistiinpanoni mukaan tuolloin luin tämän ensimmäisen kerran. Ilmeisesti minulla oli silloin kovin paljon muuta mielessä, sillä ei tästä mitään mielikuvaa ole jäänyt. Uskoisin, että pidin tästä silloinkin, ihan kuten nytkin.
Kovan pohjan ja isot odotukset asetti tämä kirja sarjan tuleville osille.
Donald Hamilton kuoli nukkuessaan vuoden 2006 lopussa. Surullista. Kuvasta päätellen, Donald Hamilton oli aika kova jätkä.

Suomennos: Jälleen puikoissa Uolevi Maajärvi, tuo Vaasan luottosuomentaja, jolle englanti tuotti silloin tällöin pään vaivaa.
Tämän kirjan nimiösivulla lukee "Tämä kirja on julkaistu yhteistoiminnassa B. Wahlströms Bokförlag AB, Stockholm, kanssa ja on ilmestynyt Ruotsissa Manhattansarjassa nimellä "Allt är tiiåtet"". Ilmeisesti kirja on siis käännetty ruotsalaisesta versiosta. Se selittäisi miksi kirjan nimi on siis tuo "Kaikki on sallittua" eikä lähelläkään alkuperäistä nimeä "Death of a Citizen". Ajatelma siitä, että Uolevi olisi osannut ruotsia paremmin kuin englantia, tukisi myös sitä, että tässä suomennoksessa ei ollut kovin montaa kummallisuutta. Varsin sujuvaa suomennosta, itse asiassa.
Kansi: Bertil Hegland maalasi melko lailla leijonan osan Manhattan kirjojen kansista ja hyvin sen pääosin tekikin. Toisaalta, tämä kansi on aika surrealistinen. Matt Helmin näköinen (kääpiö) kaveri osoittelemassa jotain valtava päisen naisen edessä. Ehkä tuo on se Tina joka kirjassa Helmin kotielämän sotkee. Kauniisti tehty tuo naisen pää on, mutta silti.
Jotensakin häiritsevä kuva.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää