KirjallisuusPäivityksetArviotLinkitYhteydenototKiitos

#ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖ

Lawrence Block: Pakko kostaa (Manhattan-kirja #112 (1974)
Kirja: Joskus sitä unohtaa aisoita ja yksi asia, mikä oli jossain välissä unohtunut oli se, miten hyvä, sujuva ja vauhdikasta tekstiä tuottava Lawrence Block oli parhaimmillaan. Tosin se kyllä tuli mieleen aika pian mieleen, kun tämän aloitti.
Ehkä se oli se, että kirja oli aika isolla tekstikoolla ladottu, mutta ennemmin olisin valmis taipumaan siihen, että kirja oli vain hyvä, mukaansa tempaava ja viihdyttävä.
Jostain luin, että tämän teoksen alkuperäisen idean esitti ääneen Blockin kaveri Donald E. Westlake, mutta hänellä oli liian kiire Parker-kirjojensa kanssa ja idea oli jäänyt ilmaan leijumaan, kunnes Block oli kysynyt, että ”käytätkö” ja Westlaken vastatessa ”en ehdi”, oli Block saanut luvan idean käyttää.
Ja hyvän oli saanut siitä aikaiseksi.
Yllättävän brutaalia väkivaltaa jota yritetään motiiveilla oikeuttaa. Sekä myös piilossa olevien konnien etsintää, paljon tupakkaa ja kahvia. Tuo kaikki sidotaan vastanaineiden rakkaudella yhteen ja tuodaan maaliin himolla.
Hyvä kirja, todella hyvä. Hyvin näkisin tämän olevan jossain välissä tehty elokuvaksi, varsinkin kun mukaan saataisiin yläosattomuutta tai ainakin sivutissi.
Ajattelikohan kukaan koskaan tätä julkaistessa, että Pakko kostaa, Kokko pastaa?
Suomennos: Maajärvi taas vauhdissa. Paikoitellen tuntui, että Uolevi osannut kieltä, mistä tämänkin käänsi. Ainakaan meikkaukseen liittyvissä termeissä asiat olivat hakusessa. Toistaalta, kenellä miehellä ei olisi.
Mutta silti: Puhelinhytti, kun voisi olla ihan kuten normaalit ihmiset sanovat: Puhelinkoppi.
Kansi: Ketä lienevät, mutta sopivat kirjaan. Vaalea nainen etsii voimaa tummasta miehestään, jolla on ase. Joka tosin ei taida olla revolveri, kuten kirjassa. Eikä nainen ihan noin voimaton ollut kirjassakaan, 70-luvun mukaan voimaantunut ja aikaansaava nainen kirjassa oli.
Minä sanon: 

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää