Brian Garfield: Väkivallan vihollinen (Karisto (1975))
Kirja: Vissiin koko maailma tietää ainakin käsitteen ”Väkivallan vihollinen” ja vissiin ainakin puolet niistä on vähintään tuon Charles Bronsonin tähdittämän elokuvan nähnyt. Mielestäni minäkin sen olen nähnyt, mutta mitään mielikuvaa tuosta katsomisesta ei ole.
Tosin, jos elokuva on yhtä ärsyttävän huono kuin tämä kirja oli, niin ei ole tarpeenkaan muistaa.
Harvoin tulee luettua näin selkeästi oikeistolaisuutta ihannoivaa kökkärettä. Samaa arvomaailmaa tässä on kuin kaikissa muissakin perheeni-koki-kovia-kostan-ja-tapan-kaikki-teoksissa, mutta tässä tuo oikeistolaisuus oli todella alleviivaavaa.
Se taas johtui siitä, kuten amerikkalaisissa teoksissa joskus sorrutaan, asiasta puhutaan, pohditaan ja keskustellaan loputtomasti. Eikä vain tuosta väännetty ihan liikaa tässä kirjassa. Tässä myös pohdittiin ja selitettiin aivan liikaa kirjapidosta ja sen eri näkökulmista, niin rikollisista ja kuin kunnolisista.
Siinä sitten hävisi jonnekin päähenkilön masennus, kosto ja väkivalta. Kaikkia noita kirjassa kyllä oli, mutta ne tuppasivat vain hukkumaan jonnekin.
Eli tylsyyttä monen sivun voimalla, sopivasti kuitenkin ajankuvalla New Yorkin kurjuuden tilasta 70-luvun alussa. Ja oikeistolaista maailmankuvaa sen vastavoimien mollaamista. Loputtomasti.
Suomennos: Luulisi, että Karistolla kovankantisissa kirjoissa olisi oikein viimeisen päälle panostettu hyvään ulosantiin, mutta…. ”Chauvinistisika”? Eikö 70-luvulla ollut sovinisteja?
Kansi: Parasta tässä kirjassa on tämä kansi. Matti Louhi ei petä.
Selkesti tuo on Charles Bronson kannessa ja se taas sitoo tämän kirjan tehtyyn elokuvaan ja joku tuosta elokuvasta oli jippiijihuu, varmasti tarttui tähänkin versioon.
Tehokas kansi, ainut hymypallo siitä.
Minä sanon: Yksi
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää