PäivityksetArviotLinkitYhteydenototKiitosHaku

#ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖ

Stephen Frances: Yön hiljaisina hetkinä (Hank Jason #19 (1965))
Kirja: Jestas sentään miten hyvä ja ajattoman tuntuinen tämä kirja oli.
Tässäkin on itänaapurimme, jonne joku haluaa viedä asioita, mitä ei sinne saisi viedä. Haluaa viedä, koska siitä saa paljon rahaa. Ja sen asian katoamisen ja vääriin käsiin joutumisen sekä nipun väärinkäsityksiä johdosta mukaan tempaistaan myös Hank Jason.
En enää jaksa muistaa, minkä edellisissä osissa tapahtuneen takia Hank joutui Chicagosta lähtemään evakkoon, mutta Amsterdamiin tuo joutui.
Vikkeliä tapahtumia, väkivaltaisia kohtaamisia ja kauniita naisia, jotka yllättäin eivät kaikki heittäydykään päänhenkilön eteen jalat levällään. Mutta ennen kaikkea: Tämä on hyvin kirjoitettu, sujuva ja jännittävä ihan loppuun asti. Vielä kun muistaa, että tämä on kirjoitettu 1950-luvun puolella ja silti hyvinkin ajankohtaisen tuntuinen, niin eihän tätä voi kuin rakastaa ja palvoa.
Hyvää viihdettä juuri siinä oikeassa taskukirjan koossa, pieni neliön muotoinen paketti hyvyyttä.
Lisäksi kirjan välistä löytyi jonkun muinaisen omistajan kirjanmerkki: kuva ruususta, joka leikattu ruusun muotoja mukaillen. Söpöä.
Suomennos: Pitkään pitänyt Carita Alménin suomennoksista, eikä tässäkään ole mitään moitittavaa. Parempaa oikeasti joutuisi jo etsimään todella paljon. Jos oikein halutaan valittaa, niin täysin en ymmärrä, miksi kirjan nimi on suomennettu "Yön hiljaisina hetkillä" muotoon, sillä se haiskahtaa lähinnä pornolle. Mutta en myöskään halua uskoa, että Carita valitsi kirjan nimen.
Kansi: Jopa kansi on tässä hieno valokuvakansi. Kaunis tyttö, kauniilla hymyllä ja ennen kaikkea tissivaolla. Harvoin valokuvannet saavat minua taputtamaan käsiä yhteen, mutta tämä sai, varsinkin kun edelleen yläkulmassa on tuo Luger, joka itse kirjassa loisti poissaolollaan, kun pahat pojat sen veivät.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää