Sir Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira (Sherlock Holmes #1 (1981))
Kirja: Tuli luettua ihan oikea klassikko. Ja hyvä tämä oli tälläkin kertaa luettuna. Kerrassaan loistava.
Viihdeviikarit yritti saada alkuaikanaan vissiin jonkinlaista uskottavuutta ja sylkäisi ulos kolme näitä Sherlock Holmeseja maininnalla: "Uudistettu suomennos". Pikkuisen olisi voitu kyllä pistää rahaa myös sivumäärään. Nyt koko pitkä tarina on ängetty 128 sivuun ja se on suoritettu pienentämällä fonttikoko todella pieneksi ja riviväli ahtaaksi. Kirja näyttää raskaalta lukea, mutta kun kyseessä on näinkin loistava kirja, sen kyllä kärsii ja kirjan ahmimalla lukee. Toisaalta, kirjaan on pantu varsin tukevasta pahvista kannet, että ei tämä pokkarilta tunnu.
Kaikkihan tuntevat tämän tarinan. Kaikkihan tietävät, että Sherlock Holmes on aika vekkuli päättelemään asioita ja Watson siinä sivussa kirjaa miehen seikkailuita.
Paha tästä on mennä mitään sanomaan. Helevetin hyvä kirja joka kaikkien pitää lukea.
Suomennos: Tosissaan, "uudistettu suomennos". Mutta missään ei kerrota, kuka on suomentaja. Sita ei myöskaan tiedä Sjöblom, joten jätetään se arvoitukseksi ja Holmesin ratkaistavaksi.
Hyvää jälkeä suomentaja tehnyt. Sujuvaa ja alkukielelle uskollista (kyllä, olen lukenut tämän myös englanniksi). Pitäisi vissiin lukaista joskus joku vanhempi suomennos ja katsoa, miten tätä on uudistettu.
Valitettavasti latojalla on ollut kiire tai sitten se on ollut suomentajalla jos suomentajan suoraa käännöstä on käytetty sivujen pohjana. Valtava määrä kirjoitusvirheitä sekä tavutusvirheitä löytyy tästä kirjasta. Mutta ei sekään kirjan hyvyyttä pimennä.
Surrealistisin hetki löytyy sivun 56 lopusta jossa Watson käy keskustelua Stapletonin kanssa.
"-Oletteko milloinkaan kuullut kaulushaikaran huutavan?
leiskuessa sanaa läikittivät meidän sivurakennuksessa. erehdys, Teette polkua - Siltä seuralaiseni kuivana hiljeni ääniä. milloinkaan.
-Se on hyvin harvinen lintu nykyään, melkein hävinnyt englannissa."
Kyllä, tuo on suora lainaus.
Kansi: Uhkaava kuva ja ihan kotimaista käsialaa. Ei minulle koskaan ole selvinnyt, kuka on H. Luhtala, mutta uhkaava kuva tuo on. Tosin tuon koiran hampaat ovat pikkuisen oudot, mutta muuten kansi ja tyyli jolla kansi on tehty sopii teokseen kuin sormi nenään.
Lisäksi, kirjan selkään on painettu kirjailijan nimi ja kirjan nimi vallan mahottoman tyylikkäällä violetilla! Ihan loistava kokonaisuus!
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää