George Sandford: Tehtävä Sumatralla (Etulinja # 11 (1965))
Kirja: Etulinja on minun kokoelmassani jäänyt Voitto-sarjan jalkoihin. Eikä niitä toisaalta tunnu liikkuvankaan siinä määrin kuin Voitto-kirjoja. Lienevätkö niittiselkäiset vihkot päätyneet liimaselkäisiä pokkareita helpommin paperinkeräykseen? Mene ja tiedä. Tämä sinne ainakin olisi joutanut.
Tarinassa japanilaisten torpedon upottamasta laivasta meren varaan pelastuslautalle joutuneet toverukset seikkailevat itsensä Sumatralle, missä odottaa hullu tiedemies kokeineen sekä jättiläismustekala. Taivaalta heidän seuraansa tipahtaa amerikkalainen sotavanki, joka näyttää potevan muistinmenetystä. Onko hän luotettava? Lopussa on paljon pauketta ja räjähdyksiä.  Näistä aineksista pitäisi saada aikaan jotain, millä lukijan pitää hereillä, mutta tässä tapauksessa ei oikein tunnu kirjoittajakaan innostuvan. Kaverusten eteneminen on vaivatonta ja mitättömin uhrauksin he päätyvät määränpäähänsä. Aina tarvittaessa löytyy japanilaisilta ylimääräinen partiovene toverusten käyttöön sekä aseita, räjähteitä, kahvia, tupakkaa ja kartta, joka näyttää missä ollaan, mihin suuntaan seuraavaksi mennään ja mistä löytyy suoja veneelle. Tiukan paikan tullessa ongelmat ratkeavat tyyliin: huhuillaan vähän, niin taikauskoiset japanilaiset säikähtävät. Mihinkään muuhun japanilaisista ei sitten oikein olekaan. He eivät tahdo löytää heiltä anastettua partiovenettä edes oman tukikohtansa läheisyydestä. Aina saadessaan jutun sankarit vangikseen, on heillä kova kiire päästä kiduttamaan vankejaan. Lopulta japanilaiset tulevat kuitenkin itse ammutuiksi, ja vangit pääsevät pakenemaan. Lopussa japanilaisten öljynjalostamokin räjähtää vähän kuin itsestään. Hullusta tiedemiehestäkään ei saada irti muuta kuin uhoa ja vähän uhkaa. Sekin jäi hieman mietityttämään, miksi kyseistä öljynjalostamoa oli lähetetty tuhoamaan useampi alus, kun hommasta selvisi pari neuvokasta brittiä yhden amerikkalaisen pienellä avustuksella.
Ei näitä tietenkään kauhean vakavasti tarvitse ottaa, mutta liian isot aukot tarinan logiikassa alkavat jo häiritä.
Tarina on ilmeisesti osa kokonaisuutta, koska siinä pariinkin otteeseen viitataan aiempiin tapahtumiin. Kyseessä on kai alun perin englantilainen julkaisu.  Kun uteliaana yritin selvitellä tarinan alkuperää, osui lähimmäksi Pearson s Library Sea War Stories-sarja. Melkein väittäisin tarinan olleen alun perin suunnatun nuoremmille lukijoille – toivottavasti kuitenkaan ei. Niin asenteellista kakkaa teos tarjoaa.
Suomennos: Suomentaja olisi voinut lisätä tekstiin jotain hassutuksia piristämään tunnelmaa. Ihan pätevää työtä hän on paria ihmeellisyyttä lukuun ottamatta tehnyt. Mitä on ”joukko olkikattoisia alkuasukasheimoja” tai ”ihmismarsut”? ¨ Hupaisalta kuulosti myös sankarien aie piiloutua ”joensuuhun.”
Kansi: Kansi on yksinkertaisesti ruma. Ilman keltaiseksi värjättyä, rumasti irvistelevää naamaa se olisi siedettävä, mutta tuo yllä leijuva naama vie kaiken huomion. Toisessa alakulmassa on epämääräistä tappelunnujakkaa muistuttamassa, että sodasta on kyse. Mustekalan kanssa painiskeleva sankari on höpsö sekin. Etulinjan panssarivaunu-logo on mielestäni kumminkin tyylikäs. Ja nimen alleviivaus on hyvin alleviivaavaa. 
Minä sanon: 
Jussi Mäkinen

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää