Jonathan Gems: Mars hyökkää! (Elokuvat (1997))
Kirja: En erikoisemmin pitänyt
elokuvasta, johon tämän tie-in perustuu. Mutta sitten taas pidin siitä
keräilykorttisarjasta, mihin tuo elokuva perustui.
Mutta eipä tämä kirjaversiokaan saanut elokuvaa kaipaamaan, mutta sujuvaa ja
helppoa luettavaa tämä oli.
Välillä tuli mieleen, että kirjailija Gems (joka
kirjasta löytyvän lyhyen bion mukaan on menestyvä näytelmäkirjailija, ohjaaja
ja vaikka mitä. Miksi mies sitten ottin tehtäväkseen tämän kirjoittamisen, on
arvoitus) yritti matkia Douglas Adamsia ja Linnunradan käskirjaa liftareille.
Samaa henkeä ainakin tavoitteli, samaa hassuutta. Epäonnistui.
Lisäksi kirjassa on aivan käsittämätön määrä huutomerkkejä. Jokainen virke ja
lause oli huudahdus ja yllätys. Ärsytti.
Mutta kyllä tämän luki, helpon sujuvaa ajanvietettä. Melkein kuin elokuvakin.
En erikoisemmin kummastakaan pitänyt, mutta suoritin molemmat loppuun.
Alkuperäisessä versiossa tätä kirjaa oli mukana näemmä värivalokuvaliite. Tässä
ei.
Suomennos: Suorittajana
Renne Nikupaavola, tuo suuruuksien suurus suomentajien ammattikunnassa. Mies,
jonka nimi on juurtunut muistiini jo 70-luvusta saakka, jolloin miehen aika
eriskummallinen nimi herätti ihmestystä.
Mutta hyvää ja tasaista on miehen ura kokonaisuudessaan ollut. Tosin välillä
aina taisi olla kiire, eikä kaikkea aivan loppuun asti pohdittu ja joukkoon
lipsahti kummallisuutta. Niin oli tässäkin, siellä täällä. Ei kuitenkaan mitään
sellaista, mikä ei olisi pienellä oikolukemisella ja toimittamisella kadonnut.
Mutta ilmeisesti sitä ei sitten vaivauduttu tekemään.
Kansi: Elokuvajulistehan se siinä
on kantena. Ei tuo mitenkään yllättävää ole, kun kyseessä on elokuva tie-in.
Kaipa joku tuostakin elokuvasta piti niin paljon, että tämän kirjan osti. Minä
ostin sen, koska keräilijä.
Persoonatonta työtä koko kansi ja kirjailijan nimi vain tungettu johonkin
kulmaan. Pyh.
Minä sanon:
Palone
Jotain lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita,
lukemista
: Ihan
jees
: Jos ei
parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon
ennemmin
: Vältä kuten
syöpää
|