KirjallisuusPäivityksetArviotLinkitYhteydenototKiitos

#ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖ

Sheldon Lord (oikea nimi: Lawrence Block): Maksettu rakastaja (Domino #6 (1967))
Kirja:
Pikkasen on mysteerien peitossa, että onko tämä kirja todellakin Blockin kirjoittama. Sheldon Lordin salanimeä käytti myös Donald E. Westlake. Kirjoitustyylistä ei pysty päättelemään mitään, mutta useammin InterNetin ihmeellinen maailma lokeroi tämän kirjan Blockin nimen alle.
Olen pitänyt kovasti Blockin kirjoista. Heittämällä en muista pettyneeni yhteenkään miehen kirjaan. Eritoten Hard Case Crime-sarjassa julkaistu Grifters Game oli ihan älden hyvä kirja. Toimi kuin junan vessa.
JOS otetaan lähtökohdaksi se, että tämä todellakin on Blockin, niin on tämä pettymys. Ontuva, töksähtelevä eivätkä henkilötkään tule niin läheisiksi, että heistä välittäisi edes pikkuisen. Ehkä tämän Block senttasi luettavaksi, että saa uransa alkuaikana edes pikkuisen juustoa leipänsä päälle.
Jostain syystä odotin, että kirjassa olisi ollut tuhmia kohtauksia, mutta niitäkään ei ollut. Aina leikattiin kohtaus katki, kun hommiin meinattiin päästä. Se tosin voi myös olla ihan suomentajan tekosia tai sitten kirjasarjan toimittajan.
Jos hyviä puolia halutaan etsiä, niin kirja oli nopea lukea, siinä oli onnellinen loppu ja jonkun edellisen omistajan repäisemät kahden sivun puuttuminen ei vaikuttanut juonen kuljetukseen ollenkaan.
Eli…. kyllä tämän luki, mutta olisin yhtä tyytyväinen elämääni, vaikka en olisikaan lukenut.
Suomennos: Punastelikohan Suikkasen Heikki tätä tuhmuutta suomentaessaan. Hyvin mies kaikesta huolimatta homman hoisi kotiin asti.
Kansi: Onpa romanttinen kova, kuin suoraan Harlekiinin kannesta. Sopii hyvin kirjan sisältöön. Herkkää.
Jos oikein haluan nipottaa, niin tuo kirjan nimi saisi olla asemoitu ylemmäksi. Nyt sen yläpuolelle jää turhaa tilaa.
Nätti violetti sopii hyvin tämän tyyppisen kirjan kanteen. Tuhma väri. Tosin kirjan sisältö ei ole tuhma. Kirjan ajatus on kylläkin tuhma.
Minä sanon: 

Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää