Bo Sehlberg:
Eikä kukaan jäänyt kaipaamaan (Dekkari-sarja (Kauppiaiden Kustannus
Oy #1 (1978))
Kirja: Kauppiaiden Kustannus Oy on erikoistunut lähinnä asiakirjojen
ja K-Kauppan asiakaslehtien julkaisuun. Tarina ei kerro, miten 70-luvun
loppupuolella he intoutuivat julkaisemaan neljä dekkaria.
Muutenkin tämä KKO:n Dekkarisarja oli pikkaisen mystinen. Sarjassa alkupään
sisälehdellä on lista sarjassa ilmestyneistä kirjoista. Tämän teoksen
sisälehdellä kerrotaan, että tämä teos olisi ollut numero 4 sarjassa.
Sitten taas Tommy Schinklerin kirjan "Kuin sudet kintereillä" alkulehdellä
kerrotaan, että tämä teos on ykkönen sarjassa. Olen pistänyt kirjat
sivuilleni tuon "Kuin sudet kintereillä" mukaiseen järjestykseen.
Itse kirja on tylsä mutta nopea lukea. Isoja kirjaimia väljästi sivuilla.
Että vaikka oli tylsä, ei sitä huomannut kun kirja oli jo ohi. Olen
useista Ruotti-dekkareista tykännyt oikein kovastikin (esim. Sjöwall/Wahlöö
parivaljakon kirjoista) ja odotin tältä enemmän.
Muutenkin teos oli välillä kirjoitettu kuin satukirja vaikka aiheet
olivatkin aikuisia. Tuli vähän vaivautunut olo.
Sehlberg oli yrittänyt saada mukaan kovasti syvällisyyttä pistämällä
yhden kirjan pahoista pojista pohtimaan paikkaansa maailmassa ja elämäänsä.
Mutta ei sekään oikein tuulta alleen ottanut. Tylsää.
Kirja laahustaa tylsästi kohti tylsää loppuaan tylsien ihmisten haahuillessa
sinne tänne ympäri Eurooppaa. Lopussa oli vielä yritys pieneen yllätykseen
ja moraaliseen opetukseen, mutta ei, tylsäksi sekin meni.
Takakannen teksti "Japanilaista karatemiestä ei lähetetä liikkeelle
turhaan." kuvaa aika hyvin mitä on odotettavissa.
Suomennos: Sujuva ja hyvä. Ei mitään moittimista. Tuo suomennos
taisi olla parasta mitä kirjassa olikin.
Kansi: Onpa ruma oranssi. Mutta ihan toimiva kirjasarjalogo.
Kannen on taiteillut Jukka Valtonen, josta en mitään tietoa löytänyt
internetin ihme maailmasta, mutta eipä ole niin väliksikään. Kerrassaan
kammottava kuva. Körmyniskainen lentokone, lyttynenäinen mies ja lasku.
Ihan tosi, hei. Mitä tuolla kannella yritettiin sanoa tai saada aikaiseksi.
En oikein jaksa uskoa, että tuon kannen perusteella kukaan kirjaa intoutui
ostamaan. Toisaalta, tuo roiskeväritys on ihan jees.
Minä sanon:
Palone
Jotain
lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
:
Lue jo!
:
Kannattaa harkita, lukemista
:
Ihan jees
:
Jos ei parempaa luettavaa ole
:
Vaikka juurihoitoon ennemmin
:
Vältä kuten syöpää
|