Timo
Surkka: Rosvopaistia ja vasikoijien
leikkeitä (Jerry Cotton #1/2002)
Kirja: Ei
nämä uusio Cottonit ihan samaan kiitoon pääse kuin
silloin Cottonien kulta-aikoina, mutta viihdettä sieltä
sujuvammasta päästä
nämä kyllä ovat.
Ei jännitystä synny, mutta ilokseen näitä nopeita
lyhyitä pyrähdyksiä lukee.
Tämänkin luki parissa tunnissa työn ohessa.
Surkka tekee sujuvaa tekstiä, tuntee hahmot ja luo tarinoihinsa
hyvää jatkumoa
edellisiin kertomuksiin mutta välillä sortuu liiaksi
keksimään muka hauskoja
sanaleikkejä enemmän kuin itse juonta.
Extrana on mukana ensimmäinen osa Surkan kaksi osaisesta Asko
Kukkonen-seikkailusta. Jahka saan sen kokonaisuuten luettua, jaan
mielipiteeni täällä.
Extrana mukana on myös jälleen kirjattuna osa FBI:n
historiikkia, joka ei tuo jo
tiedettyihin asioihin mitään uutta eikä ole edes kauhean
mielenkiintoista
luettavaa. Mutta eipä tuo pitkäkään ollut.
Lisäksi mukana on myös aukeaman mittainen Jerry Cotton
sarjakuva, joka sai
miettimään, että onkohan Cottonista olemassa
ammattitaidolla tehtyä sarjakuvaa.
Tämä oli lähinnä kömpelösti piirretty,
töksähtelevä ja huono. Toisaalta, tuossa
aukeamassa saatiin käytyä lävitse yhden
normi-Cottonin koko juoni.
Kansi:
Kanneksi napattu yksi ruutu Koskelan Cotton
sarjakuvasta. Hörökorvainen Neville retuuttaa konnia ja
päälle lätkitty tekstiä
kuten kaupan kassoilla myytävissä aikakausilehdissä.
Ruma kuva jota tekstit vielä rumentavat. Ei tuolla ainakaan
ostajia saatu
houkuteltua.
Minä
sanon:
Palone
Jotain lisättävää? Tästä
saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!
Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa
harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei
parempaa luettavaa ole
: Vaikka
juurihoitoon ennemmin
:
Vältä kuten syöpää
|